Postaus 2 - Ensimmäinen rakkaus
Oijoijoi ihana aihe! Mulla ei oo ollu montaa rakkautta. Ensimmäisin oli kuitenkin ihanin. Muistan kuinka kaikki oli niiiiin jännittävää, ensimmäinen pikku pusukin tuntui koko kropassa. Olin varmaan joku kakstoista näitten tapahtumien aikaan.
Lähdimme perheeni kanssa kesälomalla lomailemaan viikoksi semmoiseen lomakylään. Ensimmäisinä päivinä tutustuin siellä yhteen tosi rentoon tyttöön. Oleskeltiin yhessä päivät pitkät. JOO TÄÄ ALKAA KUULOSTAA JO LESBOMAISELTA, sitä se kuitenkaan ei ollut. Äitini oli myös tutustunut toiseen perheeseen, jossa oli paljon lapsia. Vanhin poika heidän perheestään halusi lähteä kotiin, koska häntä ei kiinnostanut olla siellä. Hänen tilalleen tuli, kuitenkin saman ikäinen poika kuin minä.
Meillä oli iltaisin semmonen kokoontuntuminen, jossa sai lähetää muille lomailijoille kirjeitä semmoseen postilaatikkoon. Se oli mukavaa ! Mä sain aina siltä samanikäseltä pojalta ja tottakai muiltakin, kauheen kasan kirjeitä. Kirjeet sisälti söpöjä kuvia ja hiiriä joiden alapuolella luki Miisahiiri :D Se poika nimittäi nimitteli mua sillä nimellä ku olin nii pikkunen :D Vooi vitsi ku olisin kotona voisin ottaa niistä kirjeistä kuvia ! :D Niin kuten varmaan arvelittekin, oltiin lähennytty tosi paljon semmoseen pikku porukkaan, jossa oli just tää eräs poika, muitakin mukavia ihmisiä ja mä ! Käytiin aina yhessä ruokailuissa ja uimassa :) Kun lomapäivät alkoivat loppumaan, olin aivan järkyttynyt, etten näkisi poikaa enää ikinä! Minulla ei ollut edes hänen numeroansa... Lähdimme siis kotiin.
Yhtenä iltana uskallauduin kysymään äidiltäni, että viitsisikö hän kysyä pojan äidiltä hänen numeronsa minulle. Sitten se alkoi. Kauhea viestittely ! Tekstailtiin päivät ja yöt.
Yhtenä päivänä äiti kyseli, että mitä jos mentäisiin taas jonnekkin lomareissuun kesällä, tottakai yhdessä sen toiseen perheen kanssa. Olin nii innoissani, että äitikin arvasi minun olevan korviani myöten ihastunut ! :D
Me siis lähdimme taas reissaamaan, tällä kertaa toiseen paikkaan. Paikka ei minusta ollut niin kiva kuin viimekertainen. Olin aivan jännityksissäni, kun pojan perhe saapui lomakohteeseen. Aluksi välimme olivat ujot, eikä puhuttu oikein mitään toisillemme. Pari päivää kesti, että kerettin tutustua tavallaan uudestaan.. Pelailtiin tennistä ja uimme. Riehuttiin yömyöhät ulkona. Yhtenä päivänä yksi poika tunkeutui seuraamme. Tämä poika oli selvästi ihastunut minuun, yritti lähennellä koko ajan. Mua suututti ihan sairaasti. Hän oli kyllä ihan mukava, mutta sydämmeni oli jo jonkun muun ;D Loman jälkeen pojan perhe tuli meille pariksi päiväksi. Rakkauteni jäi siitä meille sitten vielä kahdeksi viikkoa. .
Näistä ajoista en muista paljoa, kaksi viikkoa vierähti ainakin vauhdilla. Siihen kerkesi sisältyä toistemme käsistä pitely ja pusu :) Olin iha suruissani, kun poika lähti meiltä ! Olin niin varma ettemme näkisi enää ikinä, sillä välimatkamme oli pitkä. Tämän jälkeen poika kuitenkin tuli käymään meillä vielä kerran. Sen jälkeen en ole nähnyt häntä. Olihan meillä sen jälkeenkin vielä sellane kaukosuhde, mutta sitten sekin jäi. Enää en kuule hänestä melkein yhtään. Vietinpä ainakin aivan ihanat kesät ! ♥
Toivottavasti tajusitte tästä tekstistä jotain? Jos tykkäsitte kertokaa se tai painakaa edes tykkäsin nappia tuosta alapuolelta, se piristäisi ihan hulluna :)
Teen illalla vielä ehkä tuon postaus kolmosen ajastukseen, huomisesta uskon tulevan melko kiireinen, kun tosiaan lähdetään sinne Perhoon pelaamaan lenttistä! :)
Postaus 3 - Minun vanhemmat
Postaus 4 - Tätä olen syönyt tänään
Postaus 5 - Mitä on rakkaus?
Postaus 6 - Minun päiväni
Postaus 7 - Paras ystäväni
Postaus 8 - Se hetki
Postaus 9 - Uskoni
Postaus 10 - Päivän asu
Postaus 11 - Sisarukseni
Postaus 12 - Käsilaukussani
Postaus 13 - Tällä viikolla
Postaus 14 - Mitä minulla oli päällä tänään
Postaus 15 - Unelmani
Postaus 16 - Ensimmäinen suudelmani
Postaus 17 - Mieleisin muistoni
Postaus 18 - Mieleisin syntymäpäiväni
Postaus 19 - Kaduttaa
Postaus 20 - Tässä kuussa
Postaus 21 - Toinen hetki
Postaus 22 - Tämä järkyttää minua
Postaus 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin
Postaus 24 - Tämä saa minut itkemään
Postaus 25 - Ensimmäinen
Postaus 26 - Pelkään
Postaus 27 - Suosikkipaikkani
Postaus 28 - Ikävöin
Postaus 29 - Tähän pyrin
Postaus 30 - Viimeinen hetki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:-) Kiitos kommentistasi !